Helmikuu puolessa ja kevättä kohti mennään. Useampana vuonna jo kevät on alkanut kesken talven ja sitä on sitten keikuteltu toukokuulle saakka.
Helmenhohtoinen helmikuu |
Saapa nähdä, jatkuuko sama trendi tänä vuonna. Hyvin harvinaista, että sulat vedet valtaavat aluetta näin runsaasti kesken parhaimman talvikauden.
Maaliskuussa jäät sulaa ja linnut tuloo.
Tämän kevään esiintyjä lintulaudalla oli ilman muuta viherpeippo. Maaliskuun alkupäivinä niitä pyrähteli ruokapaikalle kymmenittäin. Viherpeippo on osittain talvehtiva laji, kiitos piharuokinnan, mutta pääosa linnuista muuttaa juuri maaliskuun alussa.
Viherpeippo |
Jäitä oli ja tuli ja viimein näyttää menevän oikein tosissaan. Maaliskuun viimeisenä päivänä jo vähän hirrrvittää jäällä liikkua kotirannassakin, saati sitten vieraammilla vesillä. Pitkä lämpökuuri sen teki. Yöllä ei juurikaan pakastanut ja päivälämpötilat yli viiden asteen. Jäät suli sihisten.
Kevät-aika teettää ranta-asujalle töitä juuri rannan tuntumassa. Eroosio nakertaa kiven syrjää ja jäät siirtelevät rakennelmia. Pientä pintaremonttia riittää jokaiselle keväälle.
Jäät on touhunneet (ja mää) |
Uudelleen järjestelty |